Historiaa


Mopsit ovat kuuluneet elämäämme jo 60-luvulta saakka. Vuonna 1968 sain ensimmäisen mopsirotuisen koirani, Leena ja Leila Gauffinin kennelistä haetun Jaskan, viralliselta nimeltään Rosedale Bluebeard. Jaska osoittautui juuri oikeaksi rotuvalinnaksi: suloinen pieni pallero, joka rakasti halaamista ja suukottelua.

Jaskan jälkeen tuli Jasseri, ehkä persoonallisin mopsi, jonka koskaan olen tavannut. Persoonallisuuteen kuului valitettavati sekin, ettei koira koskaan antanut anteeksi ensimmäisen lapseni syntymää ja pitkän taistelun jälkeen jouduin luovuttamaan Jasserin sisarelleni Minnalle, jonka perheen parissa poika eleli melkein 15-vuotiaaksi saakka.

Useita vuosia kului ilman koiraa, kun tyttäreni olivat pieniä. Kuitenkin mielessä kaiken aikaa poltteli halu hankkia pieni mopsi ja vuonna 1990 saimmekin Sinimetsän kennelistä pojan, fawn-uroksen (Sinimetsän Uranus eli Henkka), josta tuli tämän nykyisen lauman ”kantaisä”. Sille hankittiin musta kaveri vuonna –91 (Sinimetsän Musta Yliveto eli Laku-Pekka) ja vuonna –92 Eerokin (Sinimetsän Ai-Ai) muutti meille.
1994 olimme taas uutta vauvaa paitsi, ja haimme Siniltä ja Esalta pojan, Sinimetsän Humu-Petterin. ”Paavo” valitettavasti sairasti selkäranganmutkaa ja leikkauksesta huolimatta pieni elämä täytyi lopettaa alkuunsa.
Samana vuonna Henkan reilun vuoden ikäinen poika, Sinimetsän Figaro, etsi uutta kotia ja ilman muuta halusimme ”Mossen” luoksemme. Mossesta kehkeytyikin mitä parhain siitosuros, joka vielä 10- ja 11-vuotiaana pisti alulle pari hienoa pentuetta. Oletetusta viimeisestä pentueesta ajattelin ottaa meille vielä yhden pojan, mutta ”Kultsu” pyöräyttikin vain tyttöjä: kauaa emme miettineet ja niin meille tuli ”Tessi” (Sinimetsän Delica-Tes) vuonna 2002 ja seuraavana vuonna samasta yhdistelmästä ”Nuppu” (Sinimetsän Eleganse).

Tyttöjen myötä sitten poiki ajatus myös pentujen teettämisestä ja nyt on kumpikin rouva saattanut maailmaan toiset pentueensa ja oma innostukseni koirien kasvattamiseen sen kuin lisääntyy. Sinimetsästä on hankittu vielä yhdeksäskin koira: musta Miisa (Sinimetsän Jopas Jotain) muutti meille toukokuussa 2007, kun Tessi-rouva ei pyöräyttänytkään maailmaan yhtään tyttöä, saati sitten mustaa. Huhtikuussa 2007 syntynyt Nupun tytär, Jitterpug Daisy Dee on ensimmäinen oma kasvatti, joka on jäänyt jakamaan ilot ja surut meidän kanssamme.

Paitsi hauskan sanaleikin vuoksi, Jitterpug-nimi kennelille on annettu ajatuksena jalostaa terveitä ja iloisia mopseja, joidenka elämä toivon mukaan olisi pitkä ja iloinen ja kulkisi kuin tanssien...




Kuvat: Kaksi ylimmäistä kuvaa Rosedale Bluebeardista (Jaskasta) ovat Leena tai Leila Gauffinin ottamia vuonna 1968. Kaksi seuraavaa kuvaa Jasserista vuosilta 1979-80 ovat Harri Slipin käsialaa. Alimmainen vuodelta 1975 lienee äitini ottama.