Uusi vuosi, uudet kujeet!

Sunnuntai 1.1.2012 - Sirkku

Niin se vaihtui taasen yksi vuosi ja ensimmäinen päivä vuotta 2012 kulumassa kohti loppuaan. Varsin rauhallinen oli uudenvuoden aatto, paukuttelukaan ei ylittänyt sen enempää ihmisten kuin koirienkaan sietorajaa. Ulkoiltiin kuusikon kanssa vielä juuri keskiyön pintaan, eikä kukaan mopsukoista ollut moinakaan, vaikka ympärillä rytisi ja paukkui. Kuten jossakin muualla on tullut todettua, meillä taitaa aina käydä sellainen rytinä, ettei uudenvuoden ilotulitus ole mitään sen rinnalla. Heh, uskoo ken tahtoo... hiljaa tässä taloudessa ovat kaikki muut kuin koirat ja teini-ikäinen tytär - toisin sanoen, minä, kalat ja marsut!

Toivottavasti meillä tänä vuonna on parempi vauvaonni kuin viime vuonna. Kolmea eri tyttöä yritettiin tiineeksi saada ja kaikki jäivät tyhjiksi. Epäilinkin noiden salaa hankkineen jonkin ehkäisypillerireseptin. Mitään varsinaista syytä ei tiinehtymättömyyteen pitäisi olla, ehkä ajoitus ei vain millään osunut nappiin. No, joka tapauksessa: kaikki kolme ovat sitten taas vuorossa, Ellin juoksua edelleen odotellaan, sen tässä ensimmäiseksi pitäisi alkaa.

Vuosi alkoi sään puolesta varsin mukavissa merkeissä. Loputon sataminen ja harmaa ankeus muuttui pieneksi pakkaseksi ja maa on valkoisen kuuran kaunistama. Toivotaan, että pysyisi nyt näin. Tyttösillä on niin kamalan paljon ongelmia pissaamisen kanssa, jos maa on kostea - ei siihen enskotteluun edes vesisadetta tarvita.

Kennel Jitterpug toivottaa kaikille blogin lukijoille oikein hyvää ja antoisaa vuotta 2012. Olkoon onni myötä!

Syksyä pitää

Tiistai 8.11.2011 - Nuppu

Heippa!

Aikaa on kulunut melkoinen tovi siitä, kun tänne blogiin on mitään kirjoiteltu. Äiskä on ollut niin kiireissä firman asioiden ja muiden ihmeellisten ja eriskummallisten menojen kanssa, että istahtaminen tietokoneen ääreen miettimään jutun juurta on tainnut olla sille ihan liikaa. Kyllä se kummasti vaan onnistuu naamakirjaa luurailemaan tuon tuostakin, no problem!

 Niinpä me koirat siis päätimme korjata asian ja kirjoittelemme tänne vuoron perään aina silloin, kun äiskällä ei ole mitään akuuttia asiaa. Ensimmäisenä ja etuoikeutettuna olen tietenkin minä, lauman kuningatar ja kirjoittamisen saralla kaikkein kokenein: Nuppu. Joillekin saattavat palstani Punkero-lehdestä olla tuttuja entuudestaan, siellähän minä ”nupustelin” vuosikausia – vakaasti ja viisaudella.

Noo, jos ei koiran elämässä mitään kovin kummallista tapahdu, niin eipä siitä mitään kovin kummallista osaa kirjoittaakaan. Tavallisissa arkisissa uomissa meidän elämä enimmältään sujuu. Uutena kummana juttuna on se, että meidät usein iltaisin suljetaan työhuoneeseen. ”Peräkammarin kauhukakaroiksi” äiskä meitä nimittää. Olemme näet kouluttajan hyvin huonosti koulutetut koirat ja siksi hän laittaa meidät peräkammariin ja ovet kiinni koulutustilaisuuksien ajaksi. Muuten me vaan haukkua räkötettäisiin kuistin oven takana kaikille uusille tulokkaille. Muka. Nyt me kyllä haukkua räkötetään peräkammarissa, jos me joudutaan siellä liian pitkään kuhkaamaan. Kerran ollaan jopa onnistuttu repimään porttikin irti ruuveistaan, kun oikein kyllästyttiin tähän meininkiin ja yritimme vihan vimmalla päästä ihmisten ilmoille.

Valitettavasti olemme saaneet tuta tämän koulutusvimman omissakin nahoissamme. Äiskä on päättänyt, että kauhukakaroista koulutetaan kelvollisesti käyttäytyvä lauma. Apua! Nyt me joudutaan aina istumaan hiljaa, ennen kuin tulee ruokaa tai ennen kuin pääsemme ovesta ulos. Pihassakaan ei enää saa juosta aidalle huutelemaan rumia ohikulkijoille, on tämä meininkiä. Toisaalta, mitäpä ei mopsi makupalan eteen tekisi. Kyllä saadut herkkupalat hyvin korvaavat menetetyt edut.

Syksy on säiden puolesta ollut oikein mukava. Me ei yhtään tykätä vesisateesta eikä märästä maasta. Eli onneksi ei juurikaan ole sadellut, ollaan hienosti pystytty pissaamaan ulos ja lenkeilläkin on ollut oikein kiva käydä. Ollaan autettu äiskää koirakoulumainosten jakamisessa: Kun äiskä tai Tuuli liimailee lappusia valotolppiin ja roskapönttöihin ja muihin vastaaviin paikkoihin, niin me jätetään vähän viestejä kavereille siihen tolpanjuureen – tai kiskotaan jo kovaa eteenpäin, ettei turhaa kulu aikaa jonkin kumman pöntön tuijottamiseen.

Äiskä kovasti odottelee Ellin juoksua alkavaksi. Olisi kuulemma jo pitänyt alkaa ajat ja päivät sitten. Niinpä, äiskä raukka ei vain tiedä, että Elli on ostanut sellaiset siirtopillerit ja juoksut alkavat sitten joskus, kun alkavat. Odottakoon nyt vielä. Kärsivällisyys on hyve! Heh, heh.

Mukavaa, lämmintä ja kuivaa loppusyksyä teille kaikille toivottelee

Nuppu ja jengi

kuva: Johan koirillekin ehtii parta kasvaa, ennen kuin mitään uutta tapahtuu!

Odottavan aika on pitkä

Torstai 6.10.2011 klo 21:18 - Sirkku

Odottavan aika on todella pitkä. Sanonta pitää paikkansa niin tavattoman kirjaimellisesti. Olen kolme viikkoa odottanut odottamasta päästyänikin. Miisan kanssa odotettiin ensimmäinen laskettu aika ja toinen laskettu aika ja kolmas laskettu aika. Sitten odotettiin vielä muutama päivä yli ja lopulta sitten selvisi, ettei siellä massussa mitään odotettavaa olekaan. Rouva oli tanakasti valeraskaana. Niin valeraskaana, että kasvatteli itselleen oikein kunnon masun ja isot maitoa tihkuvat tissit ja kävi synnyttämään.Pyöreän massun ja kunnon nisät, jotka sitten haihtuivat pois hetkessä kuin ilmapallo olisi tyhjennetty. Surullista, mutta eihän luonnolle mitään mahda. Asiat tapahtuvat niinkuin tapahtuvat.

Nyt olen Daisyn kanssa odottanut ensimmäisen lasketun ajan ja toisen lasketun ajan ja kaksi vuorokautta yli. Alan olla aivan nuuduksissa ja puuduksissa ja lähes epätoivon partaalla: en ole nukkunut, en ole uskaltanut kauppaan lähteä, en uskaltanut ottaa koulutettavia vastaan. Istun vain pentukamarin sängyllä ja ahmin romaanin toisensa perään - tässä odotellessa olen tainnut ehtiä lukea vähintään kaksikymmentä kirjaa ellen peräti enemmänkin. Tai tuijottelen koiraa ja yritän tadonvoimalla saada supistuksia aikaan. Daisy petailee harvakseltaan, vaihtaa paikkaa ja on levoton, mutta aikaisempien kokemusten perusteella en enää uskalla toivoa mitään. Muutaman päivän yli viimeisen lasketun ajan voi odottaa, sitten on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Joten please, Daisy, vain huominen enää aikaa!

Mitä sinä äitee siinä turhaan hössötät, tuntuu Daisy ajattelevan kellottaessaan sängylläni. Ja mikäpä on tytöllä ollessa, oma iso vuode ja emännän kainalo ihan yksinoikeudella - turhaa tätä nautintoa on liian lyhyeksi jättää, joten pinnistelen etten ponnistele.

Lisäys perjantaina 7.10.

OIimme eläinlääkärillä tänään, ultrattiin ja röntgattiin. Tulos: ei vauvoja Daisyllakaan. Ihan tämä jo itkuksi pistää. Vaan kuten minulle juuri hetki sitten sanottiin - häntä pystyyn vaikka hakaneulalla. Uusi yritys uusin toivein noin puolen vuoden kuluttua.