ken tästä käy...

Tiistai 6.6.2017 klo 13:10 - Sirkku

Heti ensimmäiseksi eilen lääkäriasemalla astuessani ja jo hiukan sitä ennen pyöri päässäni lausahdus: ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. No, niinhän siinä taas kerran kävi - ei ole Tintillä vauvoja massussa, vaikka kaiken piti olla niin kohdillaan kuin olla vain voi.

Mikä sitten lienee syynä tähän jatkuvaan hedelmättömyyteen. Aikaisemmin ovat astutuspäivämme olleet liian aikaisessa, mutta nyt tosiaan homma hoidettiin progejen mukaan. Silti tulos tyhja massu. Kyllä minä olen niin, niin surullinen, ettei meille noita suloisia pieniä palleroita suoda sitten millään. Vaan minkä teet, luonto itse päättää!

Vielä ehkä yhden kerran yritämme. Toivon, että silloin on taas herpesrokotetta saatavissa. Siinä nimittäin saattaa olla syy siihen, ettei nytkään onnistuttu. Koko maasta rokotteet loppu, ollut jo viime marraskuusta asti. Herpes usein äityy aktiiviseksi kiiman ja tiineyden aikana ja vaikka ei ollakaan pystytty omilla koirillani viruksen olemassaoloa todentamaan, epäilen sen näissä tyttösissä salaa elelevän. Kun sen on  kerran saanut, niin koira kantaa sitä lopun ikäänsä. 

Nyt on kuitenkin kesä ja aurinko paistaa. En anna murheelle liikaa sijaa vaan porskuttelen elämässä eteenpäin. 

Oikein hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!

tintti_unilla.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Nyt vaan odotellaan

Perjantai 5.5.2017 klo 20:39

Ihan ensimmäiseksi on pakko todeta, että tuo uutissivuston hoito on ollut vallan retuperällä. Jotenkin olen aktiivisesti täysin unohtanut, että sellainenkin sivu näillä Jitterpugin kotisivuilla on. Häpeän, häpeän kovasti. Toivottavasti vanha koirakin vielä oppii istumaan (ja koirien kouluttajana olen kyllä saanut todeta, että se on täysin mahdollista). Tosin kannattaa muistaa, että meikäläisen muisti on aina ollut sitä mitä on, hyvä mutta lyhyt.

Varsinainseen asiaan: Tintti on tänään toisen kerran käynyt Yrjön tykönä naimapuuhissa ja koska proget ovat sitä mitä ovat, niin meillä tällä kertaa on todellakin lupa toivoa myös tuloksia. 

Astutusajankohdan mukaan mahdolliset pennut syntyisivät heinäkuun alussa ja mitä todennäköisimmin ovat mustia, vaikka isä onkin fawn-värinen. Ulta on vasta viidennellä tiineysviikolla, joten aika pitkään tässä vielä pitää jännitellä. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin ja pystyyn, jotta meilläkin parin kuukauden päästä kuullaan maailman ihaninta ääntä - pienten vauveleiden tuhinaa.

Kirjoittelen raskauden mahdollisesta kehityksestä tänne blogiin ja ilmoitan myös, mikäli haaveet on syytä heittää romukoppaan.

Yrjo.jpg

Troppola Give Peace a Chance eli Yrjö

Tintin_seisontaharjoitus.jpg

Alarm eli Tintti

Kommentoi kirjoitusta.

Vauvoista haaveillaan

Tiistai 2.5.2017 klo 13:10 - Sirkku

Ja tosiaankin vasta haaveillaan. Reilun viikon sisään ollaan Tintin kanssa käyty progetesteissä ja papakokeissa kolme kertaa. Tänään, tiistaina 2.5.2017, otettu testi antoi tulokseksi papan osalta kypsä ja progesteroni vähän yli seitsemän eli tästä se lähtee.

Nyt jännitellään sitten, että astuuko uros, kun on ensikertalainen. Toivotaan kovasti, että astuu ja että astutus myös sitten parin kuukauden päästä tuottaa suloisia pieniä vauvoja.

Sitä odotellessa, aurinkoista kevättä - tänään se jopa pitää paikkansa.

Tintti_huhti_2017.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Aika ratsastaa nopealla hevosella

Sunnuntai 26.3.2017 klo 14:26 - Sirkku

Niin ne kaiken maailman touhuissa ja maailman tuulissa unohtuvat kaikki hyvät lupaukset siitä, että kirjoittelen tänne useammin. Elämä kulkee niin tasaisissa uomissa, että ei oikein ole mitään uutta ja erityistä kirjoitettavaakaan. Sitten lokakuun elämäämme on järisyttänyt vain yksi vakava ja surullinen menetys. Rakas Daisy-koiramme jouduttiin lopettamaan erittäin pahan huulikasvaimen takia ja nyt siis joutui sateenkaarisillalle lähtemään koira, johon syystä tai toisesta olin tavallista enemmän kiintynyt. Kaikki omat mussukat ovat rakkaita, totta kai, mutta joistakin vain vuosien saatossa muodostuu vielä muita rakkaampia ja Daisy oli yksi niistä. 

Mökö puolestaan on koira, joka - ehkä jo vammaisuutensa vuoksi - on muodostunut kertakaikkiaan koiraksi ylitse kaikkien muiden koirien. Huokasin syvään ja hartaasti, kun Mökö selvisi kohtutuleduksestaan ja kohdunpoistoleikkauksesta. Samalla tulin kyllä saaneeksi muistutuksen, kuinka kipeästi tuleekaan sattumaan, kun pienen sokean kainaloiseni aika koittaa.

Mielellään olisin Daisynkin vielä muutaman vuoden tässä pitänyt, tyttö olisi huhtikuussa täyttänyt kymmenen vuotta.

Daisy_huhtikuu_2015.jpg

kuolema_2.jpg

Elämä jatkuu: vielä on Tintin kanssa toivoa saada pentujen tuomaa iloista vilinää taloon ja toivon kovasti, että vielä itsekin saan yhden vauvan tänne kasvatettavaksi. Jos Tintti ei sitä minulle tahdo antaa, niin... no aika näyttää!

Kommentoi kirjoitusta.

Mopsikoira sairastaa, häntä hellikäämme

Sunnuntai 30.10.2016 klo 15:44 - Sirkku

Seuraavana päivänä oli edelleen yhtä onnettoman oloinen ja kun iltapuolella pyllystä alkoi vuotaan verensekaista eritettä, arvelin kyseessä olevan kohtutulehduksen. Mittasin lämmön, joka oli 40,2 ja siltä seisomalta varasin ajan eläinlääkärin päivystykseen.

Lääkärissä sitten kliinisten oireiden perusteella ja ultran vahvistamana todettiin märkäkohtu. Mökön pulssi oli tavattoman korkea ja hengitystahti erityisen tiuha, maksa- ja munuaisarvot koholla ja tietenkin myös leukosyytit. Laitettiin tyttö tippaan, josta lähtivät myös suonensisäiset antibiootit samantien  menemään. Fyysistä oloa piti ensin pari tuntia stabiloida, ennenkuin uskallettiin ruveta leikkaamaan.

Leikkauksen aikana Mökön sydän sai pari vakavaa rytmihäiriötä, jotka kuitenkin lääkkeellä saatiin kuriin ja Mökö-reppana selvisi elämänsä ensimmäisestä kovasta koetuksesta. Yöksi jäi vielä valvontaan ja onneksi jäi, sillä keuhot alkoivat nesteytyä ja joduttiin antamaan nesteenpoistolääkitys. Tämän seurauksena tietenkin myöhemmin jouduttiin nesteyttämään uudelleen.

Aamulla sain hakea lapsukaisen kotiin. Voi sitä ilon ja onnen tunnetta, kun koko yön valvoin ja peloissani odotin niitä kaikkein pahimpia uutisia.

Moko_leikkauksen_jalk.jpg

Nyt on menossa toinen päivä leikkauksen jälkeen. Mökö näyttäisi toipuvan erinomaisesti, vaikka riskejä on vielä olemassa - pahimmasta lienee kuitenkin selvitty. Tyttö syö hyvin, juo riittävästi, on pissannut ja kakannut ja kaikin puolin muutenkin alkaa vaikuttaa ihan omalta itseltänä.

Erittäin suuri kiitos leikanneelle lääkärille, joka myös koko yön valvoi Mökön vierellä ja huolehti tämän hyvinvoinnista. Mökö on minulle erityisen rakas koira, vaikka kaikki omani tietenkin ovat rakkaita. Ehkä synnynnäinen sokeus on tehnyt sen, että Mököstä on tullut niin käsittämättömän tärkeä otus. En edes tiedä, kuinka olisin reagoinut, jos Mökö olisi sinne leikkauspöydälle jäänyt, nytkin itkin pitkin yötä odotellessani tuloksia... ja itkin ilosta, kun kaikki kuitenkin sujui loppujen lopuksi onnellisesti päättyneellä tavalla.

Kommentoi kirjoitusta.

Talvi saa tulla

Torstai 20.10.2016 klo 14:39 - Sirkku

Syksy on ollut yllättävän lämmin ja kuiva. Useat kukat ovat ruvenneet kukkimaan uudelleen ja äitienpäiväruusukin valitettavasti työntää valtavasti uusia nuppuja - ei taida raukka enää kukkimaan keretä.

Syystyöt on pihassa melkein saatu päätökseen. Koirat ovat olleet innokkaita "avustajia" haravoinnissa - suomeksi luettavissa: Äippä on pitkään ulkona ja sen taskut ovat täynnä namuja, joten meillä on enemmän aikaa kerjäillä herkkupaloja". Muutoinhan nuo vain tapansa mukaan hyörivät siellä, missä minun olisi tarkoitus töitä tehdä. Ulkona siis haravan ympärillä ja sisällä, kun olen viimeiset kuukaudet tehnyt ehostusremonttia talon kaikissa huoneissa, ovat tietenkin aina työntämässä nenänsä ja tassunsa paikkoihin, joissa on märkää maalia.

Muuten elämä sujuu entiseen malliin nyt, kun voidaan rauhassa ulkoilla koko lauma yhdessä ja kun säät ovat erityisesti suosineet lenkkeilyä. Mikä sen mukavampaa kuin rauhassa edetä lauman kanssa pienessä rapsakassa pakkasessa. Eikä kantaudu kuraa sisään, kun maa on kuiva, helpottaa huomattavasti huushollin siistinä pitämistä.

Elli_haluaa_namia_loka_2016.jpg

Tämä asento on yksi yleisimmistä pihaliikuntamuodoista, sen nimi on "anna namia". Elli suorittaa liikettä.

ja_Tintille_namia_loka_2016.jpg

Ja tässä puolestaan Tintin loistava suoritus!

Kommentoi kirjoitusta.

Onneton sivujen päivittäjä

Keskiviikko 19.10.2016 klo 23:10 - Sirkku

Minä se vaan en opi! Joka kerta täällä käydessäni lupaan, että tiuhempaan tahtiin tulee päivityksiä ja monesti mietin, että pitäisi kirjoittaa. Ja kuitenkinpäivä toisensa (ja kuukausi toisensa perään) se jää. Pyydän anteeksi ja YRITÄN parantaa tapani - taas kerran!

Niin ovat koiratkin luvanneet tätä blogia ylläpitää, vaan samanlaisia tuntuvat olevan kuin emäntänsä.

Vauvauutisia meillä odotellaan vasta keväällä. Nyt syksyllä ei elämäntilanteeseemme oikein pennut mahtuneet. Tytöt kyllä juoksivat aloittaen viikon välein, joten Justus-raukalla oli todella tukalat oltavat, kun talo oli viiden viikon ajan täynnä ihanalta tuoksuvia naisia. Lopulta niin suivaannuin alituiseen vahtimiseen, porttien kanssa puljaamiseen, itkuun, läähätykseen, ulvontaan ja pissaamiseen, että päätin tilata Justukselle ajan kastraatioon. Aivan hullua kiusata miesparkaa turhan takia, kun ei hän mikään varsinainen jalostusuros ole: luultavasti ei tulisi näyttelyissä kolmea vaadittua laatuarvostelua Excellent saamaan, sen verran on hintelä veikko, vaikka sydämensä kyllyydestä ruokaa popsiikin (ruokahaluun eivät juoksutkaan vaikuta tuon taivaallista). Lisäksi Justuksella on se yksivuotiaana vahingoittunut sokea silmä, jonka takia en ole sitä edes näyttelyihin lähtenyt viemään.

Justus_sohvalla.jpg

Leikkaus sujui oikein hyvin, kunhan Justus saatiin ensin kunnolla unten maille. Sen verran kova adrenaliinipiikki oli päällänsä noista juoksuista, että painon mukainen määrä nukutusainetta ei vielä poikaa simauttanut - pakko oli laittaa lisää. Nyt on leikkauksesta kohta kaksi viikkoa, haava on parantunut hyvin ja ihana rauha vallitsee talossa. Toki se enimmäkseen taitaa johtua siitä, että naiset ovat lakanneet tuoksumasta, mutta myös siitä, että Justus sai hormonitoimintaa laannuttavan pistoksen leikkauksen jälkeen. Tulevaisuus näyttää, millainen munaton "panomies" talossa juoksujen aikaa asustaa. Erityisesti nyt toivon, että hervoton merkkailu jossakin määrin laantuisi. Sitä odotellessa...

Kommentoi kirjoitusta.

Voi näitä turhia lupauksia

Lauantai 2.7.2016 klo 0:49 - Sirkku

Kylläpä sitten on viime vuosina osannut olla nahkeata tämä blogin päivittäminen. Toisaalta, ymmärrän sen hyvin. Elämä on ollut niin kiireistä ja suurelta osalta henkisesti raskasta (sitä sen kummemmin tässä yhteydessä erittelemättä), että tällainen - tosin tärkeä - sivusto on kokonaan jäänyt huomiotta.

Ehkä se osin johtuu siitäkin, että kaiken kiireen keskellä täällä on eletty varsin tavallista koiranelämää ilman sen kummempia kohokohtia: syöty, ulkoiltu, vähän kouluteltu, hemmoteltu ja muuten vaan oleiltu - ei siitä ihan kamalasti jutun juurta synny. Koirat ovat samat entiset: Daisy 9v., Elli 7v., Mökö 6v. ja Tintti sekä Justus tänä kesänä neljävuotiaita. 

Näyttelyissä yritetään tänä kesänä sen verran ehtiä käydä, että saadaan Tintille vaadittavat näyttelytulokset. Yhdessä jo oltiin, mutta saatiin vain H, mikä ei ihan riitä. Näyttelykokemus kuitenkin oli vuosien tauon jälkeen oikein hauska ja ehkä siitä aivan uudenlainen innostus vielä poikii... eritoten, kun olen laittanut firman "pakettiin" ja ihan kotimiehenä tässä vain elelen. Ei kiirettä, ei stressiä, mikä ihana tunne. Ja varmasti sen myös nuo koiralapset huomaavat: minulla on niillekin nyt huomattavasti enemmän aikaa ja kun oma mieli on hyvä, niin koirienkin mieli on hyvä. Siitä osaan olla tosi kiitollinen! Laitanpa tuohon alle muutaman kuvan koiruleistani ja yritän totisesti saada otettua itseäni sen verran niskasta kiinni, että päivitykset tulevat vähän tiuhempaan tahtiin. Hyvää kesää itsekullekin!

Daisy_hassu_naama_huhtikuu_2016.jpg

Daisy-linssiluteen hassunassu

elli_ja_daisy_nettikoko.jpg

Daisy ja Elli odottavat namikkaa

Elli_7_vuotta.jpg

Hyvää 7-vuotispäivää Elliseni!

Justus_poseeraa_huhtikuu_2016.jpg

Justus "muka"poseeraa

Moko_lelukorissa_2_huhtikuu_2016.jpg

Mökön lempparinukkumapaikka: lelukori

Tintin_seisontaharjoitus.jpg

Tintin seisontaharjoitus

Kommentoi kirjoitusta.

Ei vauvoja, taaskaan!

Lauantai 15.8.2015 klo 20:12

Varsin surullisin mielin olen tässä tätä lyhyeksi jäävää blogikirjoitusta kirjoittamassa. Reilu neljä viikkoa sitten astutettu Elli-tyttönen osoittautui ultrassa tyhjäksi, joten niitä ihania pieniä mopsipalleroisia ei vieläkään ole odotettavissa. Ikävää teille kaikille, jotka toivorikkaasti olette omaa vauvaa odotelleet.

Piti jo toki eilen kirjoittaa, mutta ensinnäkin päivä oli aivan tavattoman kiireinen ja toisaalta varmasti ikävien uutisten kertomista jotenkin alitajuisesti haluaa lykätä. Vaan ei voi mitään, tosiasiat on hyväksyttävä ja tästä taas ponnistetaan eteenpäin seuraavan ehdokkaan kanssa.

Tintin juoksua on jo jonkin aikaa odoteltu, mutta lienee nyt neitosella kanssa taka-ajatuksena lapsettomuus, kun ei millään saa alkuun. Toivon mukaan kuitenkin pian. Tintti on musta ja astutukseen suunniteltu uros myös musta, joten lopputuloksen mitä todennäköisimmin tulee vain mustia pikku mopseja.

Kommentoi kirjoitusta.

Hauska mainos!

Lauantai 9.5.2015 klo 0:57 - Daisy

Vietettiin tuossa iltaa ISON kanssa katsomalla telkkarista elokuvaa Eat, pray and love. Siinä mainoskatkolla tuli TuttiFrutti mainos ja taas kerran ISO kävi sitä harmittelemaan, että Elliä niin vähän siinä mainoksessa näytettiin vaikka itse mainoskuvauksissa oli kuulemma niin joka kantilta kuvattu ja kaikenlaisia temppuja pyydetty tekemään. Otin siis asiakseni huomauttaa, että minä sentään olen jo kokenut näyttelijä sain oikein kunnolla esiintyä.

Ei ottanut Elli uskoakseen, joten oli netistä ihan pakko käydä etsimässä mainos, jossa minä loistin ainakin melkein päätähtenä. Ja kas kummaa, ihan sattumalta tuli vastaan mainoksen tekemisestä tehty pieni elokuva, jossa MINUT oli tituleerattu ihan TÄHDEKSI. Se oli oikein hauska elokuva ja olenkin tässä jo moneen kertaan ehtinyt kelata sen uudestaan ja uudestaan. Ja jotta tekin pääsisitte siitä nauttimaan, niin ajattelin sen tänne kotisivuille linkittämässä. Katsokaa!

Mainoksen tekeminen löytyy tästä

Varsinainen mainos on tänne blogiin jo joskus laitettu, mutta voihan sen tästä vielä kertaalleen katsoa

Mainos

Harmi vaan, kun minulle alkaa jo tätä ikää kertyä niin paljon, että ehkä eivät enää kamalasti tule mainoksiin pyytämään. Vaikka pakko on sanoa, että juuri kahdeksan vuotta täyttäneeksi mopsiksi olen varsin timmissä ja nuorekkaassa kunnossa. Sehän nyt selvästi näkyy esimerkiksi tuossa allaolevasta synttäripotretista.

daisy_8v.jpg

Eipä tässä mitään sen kummempia tällä erää... kävinpä vain vähän kissan häntää nostamassa.

Kommentoi kirjoitusta.

Tilapäivitys melkoisen pitkältä ajalta

Torstai 30.4.2015 klo 16:23 - Sirkku

On sitä muka ihmisellä niin kiire kaiken aikaa, ettei tätä blogiakaan yhtään ehdi pitää ajan tasalla. Taitaa kuitenkin olla vähän tekosyyn makua - eihän tuollaisen pienen ajankohtaiskatsauksen tekemiseen paljoa aikaa hurahda. Päivät vaan menevät ja aina joskus aamuyön puolella huomaan, että taas jäi tekemättä.

Taitaa olla viisainta päivittää tästä päivästä taaksepäin, niin tulevat tuoreimmat tapahtumat ensin esiin.

30.4.2015

Vappussa taas kerran ollaan! Tosin meillä ei vappua sen kummemmin juhlisteta, kunhan täällä ukon ja koirien kanssa kuhkaillaan. Vasta huomenna on tarkoitus syödä vappupäivällinen, kun myös äitini on kutsuttu mukaan (samalla juhlistetaan äidin 82-vuotispäivää). Hugo-mies (tyttären mopsi) tuli juuri viikonloppuhoitoon ja ensitoimiksi piti rullata matot pois, kun tällä herralla on tapana kuseksia matoille. Justus myös on armoton "luikkari",mutta hänpä joutuukin sitten sisällä pitämään housut jalassa - eihän se tietenkään kivaa ole, mutta kun pojasta tulee pissaa kuin hanasta, niin pakko mikä pakko. Hugo tietty pitkästä aikaa on aivan riemastunut naisseurasta ja meno on sen mukaista. Mököllä juuri juoksu alkanut, mutta Hugoa tuntuu Tintti kiinnostavan enemmän (hänelläkin pitäisi juoksun ihan tuotapikaa alkaa), taitaa olla niin, että vain kauniit mustat naiset ovat sitä jotakin.

vapputervehdys.jpg

Huhtikuu 2015

Tintti aloitti opiskelun koirakoulussa tyttäremme Tuulin kanssa. Tintti on erittäin aktiivinen ja hyvä oppilas ja mikseipä olisi, kun on herkkuja tarjolla. Tosin nämä ovat sellaisia ahmatteja, että todennäköisesti voisi vaikka kiviä suuhun heittää, ja kiitollisina nielaisisivat sen kummemmin miettimättä, että mitä mahtoi massuun mennä.

Tintti ja Justus ovat myös aloittaneet uransa ohituskouluavustajina, molemmat ovat osoittautuneet varsin kelvollisiksi apureiksi: kumpikaan ei kiinnitä rähisevään ja irvistelevään harjoittelijakoiraan mitään huomiota, kulkevat vain kiltisti edestakaisin emännän ohjeiden mukaan. Hienoja tyyppejä!

Elli oli mainoskuvauksissa TuttiFrutti mainokseen. Käytimme studiolla paljon aikaa, jona Ellin piti istua, seisoa, kääntää päätä kameran suuntaan, tanssia ja jammata. Ja voi, kuinka ollakaan! Valmiissa mainoksessa Elli vilahtaa vain parin sekunnin pätkän istumassa!!! Tunnemme olomme hiukan petetyiksi!

Katso mainos tästä

Helmikuu 2015

Daisy oli kohdunpoistoleikkauksessa. Eläinlääkäri Pekka Manninen hoiti leikkauksen varsin nopeasti ja osaavasti eikä hintakaan päätä huimannut. Daisy toipui nopeasti: tuntuu, että suurin haitta oli päälle puettu kireä toukkapaita - kun siitä pääsi eroon, niin ei elämässä ollut mitään häikkää. Leikkaus oli aivan pakollinen. Daisylla tuli viimeisestä juoksusta aivan hervotonta kudoksen liikakasvua emättimeen ja sitähän tursusi pyllystä ulos sunnilleen appelsiinin kokoinen möhkäle ja mitä todennäköisimmin seuraavasta juoksusta olisi kasvanut vielä suurempi röyhy. Tuota kasvustoa ei voinut poistaa kirurgisesti, sillä sitä oli koko emättimessä ja samoin virtsarakon ympäristö kasvaimen peitossa. Alkuun sitä hoidettiin vain Galastopilla ja antibiooteilla (sitä varaa, että ei pääse mitään ikäviä tulehduksia syntymään) ja jatkohoitokin vain Galastopilla ja korvatipoilla. Galastopilla on kuulemma kasvaimia pienentävä vaikutus. Edelleen pyllyssä roikkuu luumun kokoinen pallukka ja kovasti tässä toivotaan, että vähitellen lähtisi jo kokonaan pois, eikä tytön enää tarvitsisi kulkea pöksyt jalassa. Ja toivotaan, että lopullinen toipuminen sisältää myös virtsanpidätyskyvyn palautumisen ennalleen.

leikkauksen jälkeen.jpg

Tässä kuvassa Daisy-pikkuinen juuri eläinlääkäriltä tulon jälkeen. Vielä ei oikein jaloilla pysy ja kova nukutuskrapula pistää mouruamaan.

Vuosi 2014

Viime vuoden loppupuoli meni ihan tavalliseen tapaan pelkissä arkirutiineissa. Ulkoilua, koulutusta, kutomista, kutomista, kutomista. Tein aivan valtavan urakan ennen joulua ja kudoin vähintään kolme mopsivillapaitaa viikossa. Huh huh!

Ainoa edelleenkin mielessä pyörivä ja äärettömästi kolauttava ja sydämeen sattuva asia oli Miisan äkillinen menehtyminen. Tuli täydellisenä yllätyksenä. Pari päivää Miisa varoi hyppäämästä tuolista tai sohvalta alas. Se oli ainoa oire, johon kiinnitin huomiota ja arvelin tuon selkänsä jossakin vähän nitkauttaneen - ei ollut vielä sillä tavalla häyttävä oire, että olisin lähtenyt eläinlääkäriin kiiruhtamaan (mitä tietysti jälkijunassa jossitellessa katuu). Viimeisenä yönään Miisa nukkui aivan rauhallisesti vieressäni. Aamuviideltä kävin itse vessassa ja  huomasin Miisan tyytyväisenä tuhisevan tyynylläni aivan poskeni vieressä. Kun seuraavan kerran heräsin seitsemältä, koira nukkui täsmälleen samassa paikassa, mutta tällä kertaa ikiunta.

Tällaisesta ei jotenkin vain osaa selvitä. En ole tästä asiasta pystynyt kenekään kanssa edes puhumaan, kun jatkuvasti itkettää ja kun jatkuvasti syytän itseäni. Joka tapauksessa: siinä meni yksi ihan tavattoman hieno koira - vaatimaton, joskus turhankin huomaamaton, täysin haukkumaton, kaikille ystävällinen ja kärsivällinen, mallikas ohituskouluavustaja ja yhden upean pentueen äiti. Nuku Miisa rauhassa, nuku yhtä rauhassa kuin siinä tyynyni vieressä, sydämeni on luonasi ainiaan.

Summa summarum: näin jälkikäteen ajatellen viime vuosi oli sattumuksiltaan koko kennelhistoriani surullisin. Aikaisemmissa pentueissa ovat kaikki synnytksestä hengissä selvinneet (näitä matkalla maailmaan enkeleiksi siirtyneitä on muutama) selvinneet hengissä myös jatkossa, vaikka ongelmia ja kovaa hoitoa on joidenkin kohdalla ollut: Tintin vauvoista menehtyi kaksi. Miisan surullinen kohtalo ja Daisyn kuukausia kestänyt ikävä vaiva - ihan tarpeeksi yhdelle vuodelle ja toivottavasti jatkossa ei enää vastaavaa tule.

Kommentoi kirjoitusta.

Potretit

Sunnuntai 12.10.2014 klo 12:54 - Sirkku

Eipä tässä oikeastaan muuta lisäystä ole edelliseen kirjoitukseen, kuin että 7-viikkoiskuvat saatiin vihdoin ja viimein otettua. Onniville kyllä pysyy rauhallisena kuvaustilanteissa, mutta siskon kanssa on vähän toista, huh huh!

Ja onhan näille tosiaan viralliset nimetkin valittu, nyt kun tiedot vihdoin viimein ovat Kennelliitossa käsiteltävänä... pieniä muutoksia tehtiin ja lopullinen valinta oli seuraava:

Hertta = Jitterpug Black Honeybunny

Onniville = Jitterpug Black Hillbilly

hertta_1_7viikkoa.jpg

Hertta

onniville_1_7viikkoa.jpg

Onniville

hertta_2_7viikkoa.jpg

Hertta

onniville_3_7viikkoa.jpg

Onniville

1 kommentti .

Lapset kasvavat niin, että kohisee

Torstai 9.10.2014 klo 9:34 - Sirkku

Kylläpä on nopesti taas kerran mennyt tämä pentuaika meidän talossa. Lapset täyttävät huomenna jo seitsemän viikkoa ja viikon päästä ovat sitten jo lähdössä uusiin koteihinsa. Toisaalta tulee ikävä pienokaisia ja toisaalta taas tuntuu helpottavalta palata normaaleihin arkirutiineihin ja arjen aikatauluihin. Pentujen leikki- ja syöttöaikojen, isojen koirien huollon, perheen ja huushollin hoito sekä kouluttaminen on vaatinut melko lailla sumplimista ja toisinaan suorastaan hermostuttavan täpärälle menneitä ajoituksia.

Taudeista onneksi selvittiin ja onneksi nämä kaksi suloista otusta sentään jäivät meitä ja tulevia omistajiaan ilostuttamaan, vaikka vieläkin suru kaihertaa noiden menetettyjen vuoksi. Noin kymmenvuotisen kennelhistoriani aikana tämä G-pentue on ollut kaikkein huono-onnisin, vaan kaipa näitä jokaisen kasvattajan kohdalle joskus sattuu.

Luonteeltaan kaksikko on kovin erilainen. Onni on hitaasti syttyvä, rauhallinen harkitsija ja Hertta puolestaan on aivan mahdoton villikko, joka pitää veljensäkin tiukassa kurissa ja järjestyksessä. Onni on hieman arka ja pentuhuoneesta lähteminen "isoon maailmaan" eli koko alakerran mittaiseen tilaan on tuottanut paljon empimistä ja rohkeuden keräämistä. Sisko sen sijaan on aivan innoissaan uusista mahdollisuuksista ja isojen koirien seurasta. Jopa siinä määrin, että kun on palautettu takaisin pentukammariin, on aloittanut kovan itkuruinaamisen takaisin leikkimään... jopa siinä määrin, että ruokaa syödessäkin on pitänyt vinkua suupalojen lomassa.

Nimet on hienosti opittu ja tarpeetkin onnistuvat melko lailla hyvin paperille - sisko on tässäkin asiassa veljeään tarkempi. Onnilla on tapa hakeutua pentulaatikon taakse piiloon tekemään isommat hädät ja ilmeisesti minun on syytä laittaa sinnekin paperi siltä varalta, etten ehdi ja huomaa palauttaa herraa oikeaan paikkaan. Parantumisen jälkeen Hertan ruokahalukin on muuttunut pienelle kasvavalle pennulle soveliaaksi joskin suurin osa aterioista täytyy vielä kädestä syöttää. Veli on ottanut mallia siskostaan ja monasti yrittää lautaselta syömisen sijaan tulla nauttimaan ateriansa kädestä. Ja hassua kyllä, lautaselle jääneille ruuantähteille löytyy heti innokas syöjä, kun äitikoira päästetään samaan tilaan lautasta siivoamaan.

Uusia makuja on kokeiltu: Onniville on sitä mieltä, että annapa sitä jauhelihaa vaan, se on minusta parasta. Hertta sen sijaan mielellään popsii myös lohta, kanaa, raejuustoa ja Cesarilla höystettyä ateriaa. Vielä meillä on viikko aikaa harjoitella näitä makuelämyksiä. Toivottavasti jotakin myös opitaan!

onni_nettiin_2.jpg

Onniville

hertta_nettiin_2.jpg

Hertta

Kuvausolosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, joten kuvien laatu on hieman huono. Lisäksi Hertta on sellainen menijä, että sain pitkään tehdä töitä saadakseni kuvaan muutakin kuin epätarkan viuhahduksen ai pelkän kuvasta poistuvan hännän.

Kommentoi kirjoitusta.

Ei mitään uutta

Tiistai 30.9.2014 klo 0:53

Viikot vierivät, nyt niitä on H-pentujen osalta jo täynnä viisi. Ei oikeastaan muuta päivitettävää kuin kuvat viisiviikkoisesta parivaljakosta. Somat ovat epelit ja onneksi edelleen kunnossa.

hertta_5vk.jpg

Hertta

onniville_5vk.jpg

Onniville

Kommentoi kirjoitusta.

Kaksi enää

Tiistai 23.9.2014 klo 1:13

Edellisen kirjoituksen aikaan taistelimme täysillä tyttöihin iskenyttä hengitystieinfektiota vastaan. Reilun viikon taistelun jälkeen, tiistai-aamuna 16. syyskuuta toinen tyttösistä hävisi ottelun vaanivaa kuolemaa vastaan ja lennähti luotamme pois pienen pienenä koiraenkelinä. Kun on kolme viikkoa jo ehtinyt uuteen tulokkaaseen tutustua ja kun on toista viikkoa taistellut pienokaisen elämän puolesta, menetys tuntuu kertakaikkiaan ylitsepääsemättömältä ja epäoikeudenmukaiselta.

Toinen tyttösistä onneksi näyttää selviävän, kovaa vauhtia kiidetään kohti elämän viidennen viikon täyttymistä ja jokainen eletty päivä näyttää valoisammalta. Tyttö on reipastunut ihan silmissä, nyt jo kävelee (tai oikeastaan loikkii) paikasta toiseen, haastaa veljeä leikkiin ja on jo velipojalle ehtinyt näyttää kaapin paikankin... varsin topakka tyttö. Ja tissikin taas kelpaa, onneksi, sillä pakkosyöttäminen on mielestäni varsin viheliäistä puuhaa. Pikkuhiljaa tulee itselle sellainen olo, että jos tätä vielä kauan jatkuu, niin pentu tulee loppuikänsä vihaamaan minua, lusikkaa ja kiinteätä ruokaa. Eikä tissille houkutteluun tarvitse enää käyttää noin tuntia vaan pienen kököttelyn ja muutaman haukotuksen jälkeen tyttö on valmis haukkaamaan nisän suuhunsa.

Viime yönä olen saanut ensimmäistä kertaa moneen viikkon nukkua enemmän kuin tunnin kerrallaan, kyllä on siunattu asia muutaman tunnin yöuni. Kaikesta huolimatta sydämessä elää vielä pieni pelko pienokaisen puolesta. Vahdin jatkuvasti hengityksen tahtia ja yölläkin nousen toisinaan vain tarkistamaan, että lapsoseni on vielä  hengissä.

Sen verran olen kuitenkin jo rohkaistunut ja alkanut uskoa iloiseen lopputulokseen, että tänään olen kysynyt tulevilta omistajilta tytön kutsumanimeä ja nyt on siis sisaruksilla jo omat nimensäkin: Hertta ja Onniville. Onnivillen kirjoitusasusta en ole aivan varma: onkohan Onni-Ville, Onni Ville vai Onniville? Päädyin viimeiseen ja pyydän omistajilta anteeksi, jos meni pieleen.

vauvat_4_viikkoa.jpg

Vasemmalla Onniville ja oikealla Hertta, neliviikkoiset sisarukset

Kommentoi kirjoitusta.

Kolmeviikkoiset

Perjantai 12.9.2014 klo 17:04 - Sirkku

Pennut tulivat siis tänään kolmen viikon ikään. Juhlistimme sitä käymällä toistamiseen eläinlääkärissä. Maanantaina olimme ensimmäisen kerran, sillä molemmat tyttöset ovat saaneet hengitystieinfektion. Neljä päivää täällä on höyryhengitetty, hierottu, lypsetty, pipetillä syötetty ja lisäravintoa yritetty antaa. Huonosti on pienimmäiselle tissi kelvannut - välillä ei lainkaan - eikä ole oikein maistunut lusikka/pipettiruokakaan. Paino on nyt perjantaina hieman pudonnut eli ollaan oltu nipin napin viime maanantain lähtöpainoa ylempänä.

Nyt lääkärissä pienin sai nesteytyksen, koska oli hieman kuivunut ja samoin hieman alilämpöinen. Ilmeisesti tuo energialataus auttoi niin paljon, että vetäisi kotiin tultua ison tissillisen maitoa ja paino nousi (poislaskien nesteytys) reilut 20 grammaa eikä nenä pirskottanut kertaakaan syömisen aikana.

Poika on pysynyt täysin terveenä. Hän on jo alkanut harjoitella hoippuvaa kävelemistä, istuu ja haastaa siskoja leikkiin - valitettavasti vain ei ole siskoista toistaiseksi ollut leikkiseuraa, mutta toivon mukaan pian on.

Äiti Tintti voi mainioisti, mutta ei oikein voi käsittää tätä kummallista rumbaa, jossa jokainen pentu otetaan erikseen tissille. Maitoa sillä kuitenkin riittää loistavasti, vaikka syöminen onkin ollut melkoisen satunnaista. Toisaalta poitsu on pitänyt huolen siitä, että tissejä tyhjennetään tarmokkaasti ja painoeroa siskoihin on ehtinyt viikon aikana kertyä noin sata grammaa.

Toivo elää, vielä me jaksamme yrittää.

vauvat_laakarissa.jpg

Tässä me ollaan lääkärin odotushuoneessa odottamassa vuoroamme. Toinenkin sisko on kyllä mukana, mutta piilottelee peiton alla.

Kommentoi kirjoitusta.

Kaksi viikkoa

Lauantai 6.9.2014 klo 23:05

Kyllä kahdessa viikossa ehtii pieni koiravauva valtavasti kehittyä. Painoa on tällä viimeisimmällä kolmikolla jo reilusti yli 500 grammaa, silmät ovat avautuneet ja sosiaalisen kontaktin ottaminen ihmiseen alkaa olla nupullaan. Kuuloa ei vielä ole, mikä on sen siunaaman onni, sillä joka aamu kellon soidessa isojen koirien katras nostaa sellaisen äläkän, että nämä pienoiset pomppaisivat varmasti puoli metriä ilmaan sen kuullessaan. Vaan koittaa se kohta sekin päivä, että korvat aukeavat ja ympärillä vallitsevaan meteliin on totuttava.

sisko_ja_sen_veli_3_9_14.jpg

Pientä ikävääkin on ehtinyt tapahtua. Toisen tytön silmästä (tai oikeastaan luomien rakosesta) alkoi yllättäen vuotaa märkäistä eritettä. Tuntui todella oudolta, sillä eiväthän silmät olleet vielä auennetkaan. No ilmeisesti sen verran, että jostakin pikkipikkiriikkisestä rakosesta oli bakteeri päässyt luomen alle muhimaan. Illalla muutama päivä takaperin tuon huomasimme ja saimme ajan päivystykseen yhdentoista aikaan illalla. Silmä huuhdottiin ja otettiin bakteeriviljelmä, sopivat lääkkeet jouduttiin vielä ajamaan Helsingistä Yliopiston apteekista.

Ylläolevassa kuvassa etualalla on tyttö, jonka silmästä tuo pöpö löytyi. Yhtään ei pikku mimmuista huomaa, että jokin olisi vialla tai tyttöä sen kummemmin kiusaisi.

Viljelyn tuloksista ja bakteerin herkkyystestistä sitten paljastui, että haettu lääke (Fucithalmic) ei silmässä olleeseen bakteerin tehonnutkaan ja jouduttiin vaihtamaan Oftan Aquakoliin. Tätä lääkettä olisi eläinlääkärilläkin ollut valmiiksi, ettei silloin yöllä olisi tarvinnut Hesaan ajella, vaan tuolloin oli lääkäri sitä mieltä, että on turhan vahvaa pienen mopsin silmään. Sitä on nyt kuitenkin käytettävä..

Siinä sitä olikin taitolaji kyseessä, kun kutakuinkin ummessa olevaan luomirakoon piti saada lääkettä ujutettua. Nyt on silmä kuitenkin auki ja täysin terveen ja kirkkaan näköinen. Ilmeisesti tulehdusta ei ole silmässä - onneksi - lainkaan ollutkaan, vaan bakteeri oli kökötellyt vain luomen alla. Jatkamme lääkitystä ohjeen mukaan pari päivää, jotta voimme olla varmoja, ettei mikään inhotus enää jää silmään pesimään.

Kipeä tuo silmä ei missään vaihessa ole ollut: tyttö on ollut reipas oma itsensä, syönyt ja nukkunut mainiosti eikä ole lainkaan aristellut hoitotoimenpiteitä. Siis taisimme (nyt sormet ja varmaat ristiin) selvitä pelkällä säikähdyksellä. Vaan olihan outo tapaus, lääkärikin sanoi viimeisen kymmenen vuoden aikana törmänneensä vain yhteen vastaavanlaiseen tapaukseen. Liekö sitten ongelman aiheuttanut se, että emo-Tintti on ihan älyttömän harras pentujen pesijä: ne pistää pestä aina päästä varpaisiin joka syötön edellä ja jälkeen ja toisinaan siinä välilläkin. Eli on voinut emon suusta siirtyä bakteeri silmään.

tytto_1___kaksi_viikkoa.jpg

Katson maailmaa. Tyttö yksi (Jitterpug Black Honeybunny) kahden viikon iässä ja silmät päivää aikaisemmin auenneina.

tytto_2_kaksi_viikkoa.jpg

Tyttö 2 (Jitterpug Black Happy Zappy) tietenkin myös kaksi viikkoa ja silmät auenneet pari päivää aikaisemmin. Eikä tietoakaan mistään silmävaivasta.

poika_2_viikkoa.jpg

Poika (Jitterpug Black Hurdy Curdy) näyttää kuvassa varsin levolliselta. Tietäisittepä, mikä työ tämän kuvan ottamisessa oli: poika on ehdottomasti lauman vilkkain, eikä oikein tahtonut sen vertaa paikallaan pysyä, että kuvaa olisi ehtinyt saada. Väsytystaistelua: lopulta alkoi uni voittaa ja tuloksen tämä varsin rauhallisen ja suloisen oloinen kuva.

Kommentoi kirjoitusta.

Ohituskouluavustaja

Lauantai 30.8.2014 klo 23:08 - Sirkku

Tänään sattui eteen sellainen päivä, ettei ollut vaihtoehtoja ohituskouluavustajan valinnassa. Justus joutui elämänsä ensimmäisen kerran varsinaisiin "töihin". Olin juuri päivemmällä Mopsi on ihana -palstalla Facebookissa tullut kirjoitelleeksi viestiketjussa, jossa mm. käsiteltiin mopsin koulutettavuutta, ja siellä tulin sanoneeksi, että Justuksella oppi valuu kuin vesi hanhen selästä.

Kuten tiedetään, on koulutettavuus ja oppimiskyky jossakin määrin riippuvainen rodusta. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että rotua enemmän vaikuttavat koiran yksilölliset ominaisuudet: saman rodun sisällä saattaa olla valtava kirjo eri tavoin toimivia koiria...johan olen tuon saanut omienikin kohdalla todeta. Vastoin yleisiä käsityksiä mopsi on kuitenkin yksi kaikkein viisaimmista ja oppivaisimmista koirista - tosin se sitten osaa myös olla varsinainen jukuripää, jos sille päälle sattuu. Vaan kouluttaahan pitääkin vain silloin, kun koira on sille otollisessa mielentilassa ja kaiken kaikkiaan väittäisin, että oppimiskyky on enemmänkin siellä ihmisen puoleisessa hihnanpäässä - ei niinkään koirassa.

Koska työkseni koulutan koiria joka ainoana viikon päivänä, on se kostautunut omien koirien kohdalla. Tuntuu valitettavasti, että aiheesta saa tarpeekseen jo vieraita koiria opettaessaan ja omat jäävät hiukan vähemmälle huomiolle. Tilanne vaatisi ehdottomasti korjaamista ja oikeastaan myös aikataulun laatimista: kun kuutta kouluttaa kutakin esimerkiksi 15 minuttia kerrallaan, on se jo puolitoista tuntia yhteensä ja harvoin tuo 15 minuuttia riittää... ei sitä meikäläisellä oikein päivittäin tuohon aikaa ole. Eli kannattaisikin ehkä tehdä niin, että jakaa koulutukset eri päiville jopa niinkin, että vain yhtä koiraa koulutetaan yhtenä päivänä. Hmmm, täytynee kokeilla. vetamatta_hihnassa_justus.jpg

No, tänään oli siis tuo ohituskoulu, jossa Justus ensimmäistä kertaa avustamassa. Sanoin asiakkaallekin,että en todellakaan vielä tiedä, kuinka koira tulee käyttäytymään. Vaan yllätys, yllätys: koira kulki kuin enkeli edestakaisin noin kymmenen metrin matkaa ja piti kontaktin loistavasti.

Kesällä usein lenkillä harjoittelimme kauniisti hihnassa kävelemistä Tintin ja Justuksen kanssa, koskapa olivat siihen asti olleet sellaisia rommeleita, jotka viuhtoivat jokaiseen mahdolliseen ilman suuntaan ja kiskoivat minkä kerkesivät. Työ on kantanut hedelmää, sen näki tänään. Ei tarvinnut kuin sanoa "nätisti" ja nätistihän sitä mentiin.

Kuvassa Tomas harjoittelemassa hienosti hinassa -kävelyä ja hienostihan tuo tuntuu menevän.

On oikein kiva tietää, että mulla on nyt avustaja, jonka osallistuminen ei ole kiinni juoksuista, tiineydestä, tahi imetysajasta. Hienoa Justus!

Kommentoi kirjoitusta.

Aika rientää

Lauantai 30.8.2014 klo 22:53 - Sirkku

Kyllä on yksi viikko hurahtanut nopeasti ohi. Aika tiukkaa aikatauluttamista vaatii perheen huoltaminen, kotityöt, kouluttaminen, isojen koirien hoito ja pennuista huolehtiminen. Joka tapauksessa viikko meni siis nopeasti ja ilman suurempaa tuskaa, nukkuakin olen saanut ja tästä erityisen suuri kiitos tyttärelleni Tuulille, joka on ottanut huolehtiakseen yhden yön syötöistä - näin olen itsekin saanut nukkua yhden vähän pidemmän pätkän.

Pennut eivät tietenkään vielä tee mitään uutta ja ihmeellistä, joskin tuo kasvun ihme on melkoinen jo sinänsä. Tuollaiset pienet rääpikkäät tuplaavat painonsa ensimmäisen elinviikon aikana, se se on jotakin vallan huikeata. Tyttö 1 on nostanut painoa 151 grammasta 348 grammaan, tyttö 2 173 grammasta 350 grammaan ja poika  158 grammasta 341 grammaan. Hienosti käyrillä mennään. Seuraava kirjoittamisen arvoinen asia lienee silmien avautuminen ja sitä saamme vielä muutaman päivän odottaa. Yleensä ne aukeavat 12-14 päivän iässä.

naa_on_mun_29_8_14.jpg

"Nää on ihan mun ikiomia" tuntuu Tintin ilme kertovan

Kommentoi kirjoitusta.

Viisi päivää vanhat

Torstai 28.8.2014 klo 20:04 - Sirkku

Pikkuisen ollaan myöhässä päivityksen tekemisessä, mutta vain pikkuisen. Naperot tulivat eilen viiden päivän ikään, mutta enpä ehtinyt ihan heti blogiin kuvia laittaa. Tässäpä siis tuoreet potretit.

Kovin ovat tyytyväisen oloisia ja pullistuvat huimaa vauhtia. Syöttövälit nukkuvat hipisen hiljaa eikä nälkä ilmeisesti ennätä vieraaksi ennen uutta syöttäaikaa, koskapa pentulaatikossa on ihan hiljaista kaiken aikaa. Äiti on vähän turhan innokas huoltamaan lapsiaan, ei malttaisi millään antaa nukkua, kun kaiken aikaa tuota pesuhommaa riittää.

viisipaivainen_kolmikko.jpg

Kolmikko: poika vasemmalla, tyttö C keskellä ja tyttö B oikealla

poika_5pv_27_8_14.jpg

Poika... kuten näkyy...

tytto_b_5pv_27_8_14.jpg

Tyttö B

tytto_c_5pv_27_8_14.jpg

Tyttö C

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »