Nyt vaan odotellaan

Share |

Perjantai 5.5.2017 klo 20:39


Ihan ensimmäiseksi on pakko todeta, että tuo uutissivuston hoito on ollut vallan retuperällä. Jotenkin olen aktiivisesti täysin unohtanut, että sellainenkin sivu näillä Jitterpugin kotisivuilla on. Häpeän, häpeän kovasti. Toivottavasti vanha koirakin vielä oppii istumaan (ja koirien kouluttajana olen kyllä saanut todeta, että se on täysin mahdollista). Tosin kannattaa muistaa, että meikäläisen muisti on aina ollut sitä mitä on, hyvä mutta lyhyt.

Varsinainseen asiaan: Tintti on tänään toisen kerran käynyt Yrjön tykönä naimapuuhissa ja koska proget ovat sitä mitä ovat, niin meillä tällä kertaa on todellakin lupa toivoa myös tuloksia. 

Astutusajankohdan mukaan mahdolliset pennut syntyisivät heinäkuun alussa ja mitä todennäköisimmin ovat mustia, vaikka isä onkin fawn-värinen. Ulta on vasta viidennellä tiineysviikolla, joten aika pitkään tässä vielä pitää jännitellä. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin ja pystyyn, jotta meilläkin parin kuukauden päästä kuullaan maailman ihaninta ääntä - pienten vauveleiden tuhinaa.

Kirjoittelen raskauden mahdollisesta kehityksestä tänne blogiin ja ilmoitan myös, mikäli haaveet on syytä heittää romukoppaan.

Yrjo.jpg

Troppola Give Peace a Chance eli Yrjö

Tintin_seisontaharjoitus.jpg

Alarm eli Tintti


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini