ken tästä käy...

Share |

Tiistai 6.6.2017 klo 13:10 - Sirkku


Heti ensimmäiseksi eilen lääkäriasemalla astuessani ja jo hiukan sitä ennen pyöri päässäni lausahdus: ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. No, niinhän siinä taas kerran kävi - ei ole Tintillä vauvoja massussa, vaikka kaiken piti olla niin kohdillaan kuin olla vain voi.

Mikä sitten lienee syynä tähän jatkuvaan hedelmättömyyteen. Aikaisemmin ovat astutuspäivämme olleet liian aikaisessa, mutta nyt tosiaan homma hoidettiin progejen mukaan. Silti tulos tyhja massu. Kyllä minä olen niin, niin surullinen, ettei meille noita suloisia pieniä palleroita suoda sitten millään. Vaan minkä teet, luonto itse päättää!

Vielä ehkä yhden kerran yritämme. Toivon, että silloin on taas herpesrokotetta saatavissa. Siinä nimittäin saattaa olla syy siihen, ettei nytkään onnistuttu. Koko maasta rokotteet loppu, ollut jo viime marraskuusta asti. Herpes usein äityy aktiiviseksi kiiman ja tiineyden aikana ja vaikka ei ollakaan pystytty omilla koirillani viruksen olemassaoloa todentamaan, epäilen sen näissä tyttösissä salaa elelevän. Kun sen on  kerran saanut, niin koira kantaa sitä lopun ikäänsä. 

Nyt on kuitenkin kesä ja aurinko paistaa. En anna murheelle liikaa sijaa vaan porskuttelen elämässä eteenpäin. 

Oikein hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!

tintti_unilla.jpg


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini